Uusi ohjastajakilpailu, Kultajousi Savon Champion!

07.10.2022 08:35

Kultajousi Savon Champion 2022 säännöt:

 

Kilpailu ajetaan Kuopion Sorsasalossa pe 25.11.2022.

Kilpailuun kuuluu kaksi kilpailukutsussa julkaistavaa osalähtöä.

Kilpailuun kutsutaan 12 eniten voittoja vuonna 2022 (tilanne 31.10.) ajaneet pohjoissavolaiset ohjastajat.

Mikäli jokin kilpailuun oikeutettu ohjastaja on estynyt, kutsutaan seuraavaksi eniten voittoja ajanut ohjastaja jne.

Mikäli voitot ovat tasan, ratkaisee seuraavaksi 2. sijat ja seuraavaksi 3. sijat.

Kilpailuun ilmoitetut hevoset arvotaan ohjastajien kesken, poikkeuksena tästä, ohjastaja ohjastaa omistamaansa tai valmentamaansa hevosta.

Kaikki kilpailuun osallistuvat hevoset palkitaan vähintään 50 eurolla.

Ei ohjastajapalkkioita. Kilpailun järjestäjä ja yhteistyökumppani lahjoittaa laskennalliset ohjastajapalkkiot Kultajousen päättämään hyväntekeväisyyskohteeseen.

Kilpailussa jaetaan pisteitä seuraavasti. Eniten pisteitä kerännyt ohjastaja on kilpailun voittaja.

Sijoitus              pisteitä

1                         16

2                         12                      

3                         10

4                         9

5                         8

6                         7

7                         6

8                         5

9                         4

10                       3

11                       2

12                       1

hylkäys              1

mikäli hevonen jää pois tai ohjastaja jää lähtölistoja tehdessä ilman hevosta, pisteitä 6

tasapisteissä ratkaisevat ensin voitot, sitten toiset sijat, sitten kolmannet sijat jne. Mikäli sijoitukset ovat samat, ratkaisee arpa.

Kilpailussa noudatetaan ravikilpailusääntöjä. Mahdolliset epäselvyydet ja riitatilanteet ratkaisee Kuopion Raviradan toimisto.

Tervetuloa Kuopion raviradalle!