TotoTV-ravit Sorsasalossa
13.09.09 14:00, TotoTV, Kuopio, Sorsasalo
Vihjeet
POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä.
V4-ANALYYSIT
LÄHTÖ 4
Avauskohteen suosikkinamme lähtee matkaan 40 metrin takamatkalta starttaava 11 VIHNU. Viimeksi Joensuussa ruuna pilasi pelinsä pahaan lähtölaukkaan, mutta edellisstarteissaan hevonen on tehnyt hyviä esityksiä. Heinäkuun lopulla Kuopiossa 6-vuotias kiersi 2. ulkoa 2. sisälle 900 jäljellä, nousi johtavan rinnalle 100 metriä myöhemmin ja jatkoi lopussa varmaan voittoon. Matti Mikkosen ajokki on lahjakas menijä ja taistelee ravilla tiukasti voitosta. 7 TAIKAHILU kiersi Joensuussa alkumatkan kolmatta rataa, eteni päätöskierroksen alussa johtavan rinnalle ja puristi lopussa varmaan voittoon. Heikki Laakkosen ajokki on noussut kovaan kuntoon ja osallistuu taas voittotaistoon. 5 SUIRIINA eteni Kaustisella kolmannen kautta johtavan rinnalle etusuoralla, painui keulaan 800 metriä ennen maalia ja tuli hyvin perille, vaikka hieman hiljensikin loppusuoralla. Tamma saa vielä startin alle perjantaina ja pystyy menestymään. Suurempaan systeemiin numerot 2 ILOLIISU, 12 HUKKAVEI ja 8 TINOSAURUS.
LÄHTÖ 5
Toisessa kohteessa rankingkärkeen nousee 4 RUFF TOY. Viime startissaan ori hyökkäsi 3. ulkoa 900 metriä ennen maalia, eteni loppukaarteessa johtavan rinnalle ja puristi lopussa varmaan voittoon. Timo Vainikaisen suojatti on tavannut palata hyvässä vireessä pieniltä tauoilta ja taistelee taas tiukasti voitosta. 3 STAR QUITO matkasi Joensuussa 2. ulkona ja seurasi asiallisesti kolmanneksi. Hyväkuntoinen ruuna saa nyt rattailleen Eero Hakkaraisen ja valjakko nousee voittotaistoon. 1 SIRIUS HOSS jäi Lappeessa toiselle radalle ilman vetoapua. Tamma sai selän eteensä viimeisellä takasuoralla, mutta joutui hieman taipumaan lopussa. Akseli Lahtisen ajokille on nyt luvassa hyvä juoksu ja hyvin avaava tamma pystyy menestymään. Suurempaan systeemiin tauluaan parempi 11 LITTLE SMACKDOWN, sekä numerot 2 MONTANI ja 6 LOGHILLS KING.
LÄHTÖ 6
Systeemiemme tukipilariksi valitsemme kolmannen kohteen numeron 2 FARMING WAY. Viimeksi Vermossa Aarne Lintulahden valmennettava jäi johtavan rinnalle ja taipui ymmärrettävästi lopussa tasaisen reippaan matkavauhdin jälkeen. Nyt Eero Hakkaraisen ajokki ottaa kovana avaajana johtopaikan haltuunsa ja sopivan vastuksen kohtaava tamma on lähellä voittoa.
LÄHTÖ 7
Päätöskohteen ykköshevosemme on 4 TOM FACTOR. Viimeksi Joensuussa ruuna eteni johtavan rinnalle ensimmäisellä takasuoralla ja taisteli tiukasti voitosta maaliin asti. Henri Bollströmin ajokki saa hyvänä avaajana hyvän juoksun ja osallistuu voittotaistoon. 6 LIVI BLAZE kiersi Killerillä alkumatkan kolmatta rataa, eteni keulaan ensimmäisellä takasuoralla ja vastasi lopussa niukkaan mutta varmaan voittoon. Kari Viisterän ajokki on tehnyt hyvät esitykset viime starteissaan ja on taas kärkihevosia. 8 BRUTAL ACCENT hyökkäsi Joensuussa 4. ulkoa loppukaarteessa viidennelle radalle ja ehti niukasti mutta varmasti ohi Tom Factorista. Paula Räsäsen ajokki kilpailee kovassa kunnossa ja nousee hankalalta paikaltaankin korkealle. Suurempaan systeemiin nopea 5 MILLSTONES GAINER, tauluaan vaarallisempi 3 RED WIND, sekä starttien myötä parantava 7 SING TIME.

V4-VIHJESYSTEEMIT
V4-1: 11,7,5 + 2,12,8 (3,13)
V4-2: 4,3,1 + 11,2,6 (5,10)
V4-3: 2 (9,6)
V4-4: 4,6,8 + 5,3,7 (9,2)
Pieni systeemi 27 riviä, hinta 5,4 euroa.
Suuri systeemi 216 riviä, hinta 43,2 euroa.
V4-pelin prosenttijakauma teksti-tv:stä.
PÄIVÄN TOTOPELIKOHTEET

KAKSARIPELIKOHTEET
LÄHDÖSSÄ 1 pelikohteenamme starttaa 10 PURVEN POIKA. Viimeksi Mikkelissä ruuna lähti 7. ulkoa kolmannelle radalle jo ensimmäisellä takasuoralla ja jäi ulos kiertämään. 6-vuotias laukkasi viimeisellä takasuoralla, lopetti vahvasti raville selvittyään ja nousi viidenneksi. Hannu Taskisen ajokki pystyy tekemään omaa juoksuaan ja nousee 40 metrin takamatkaltakin kärkikamppailuun.
Kaksaripainot
1 MÄNNISTÖN ARVO ja 4 AIRIINA 30% pelistä.
2 WIISING ja 8 RETTI 20% pelistä.
LÄHDÖSSÄ 10 pelikohteenamme starttaa 3 JUST A GIGOLO. Viimeksi Joensuussa ori laukkasi lähdössä ja uudelleen ensimmäisessä kaarteessa. 4-vuotias lähti taustalta kolmannelle radalle etusuoralla ja eteni vahvasti kohti kärkeä, mutta laukkasi kolmannen kerran loppukaarteessa ja menetti pelinsä lopullisesti. Tero E Mäenpään mukaan kyseessä on kyvykäs menijä ja volttilähdön ravilla selvittäessään ori pystyy menestymään.
Kaksaripainot
4 SHAHDAROBA ja 16 COSMOS COKTAIL 30% pelistä.
2 LINDEN LANE ja 6 MR CAVALLO 20% pelistä.

PÄIVÄN DUO
2
4,6,8,5,3,7
Yhteensä 6 yhdistelmää.

TROIKKA LÄHTÖ 9
4
2,5,8,9,10
2,5,8,9,10
Yhteensä 20 yhdistelmää, hinta 10 euroa.
ABC-RANKINGIT
Lähtö 1.
A) 10,1,4 B) 8,2,5,13,3,7,14,16,11,12,15,9,6,
PURVEN POIKA - MÄNNISTÖN ARVO - AIRIINA - RETTI
Lähtö 2.
A) 1,7,6 B) 11,10+,3,12,4,9,5,2,8
HAMILTON JEDI - CHARLENE WOOD - HIBOTAN - BE SEEN RIDE
Lähtö 3.
A) 2,5,12 B) 11,7,9,1,3,4 C) 8,10,6
MICKEY DEAN - PIQUIDAN - HAMILTON LUXUS - RUBINJO
Lähtö 4.
A) 11,7,5 B) 2,12,8,3,13,10,1,6,16,15,9,14,4
VIHNU - TAIKAHILU - SUIRIINA - ILOLIISU
Lähtö 5.
A) 4,3,1 B) 11,2,6,5,10,9,7,12,8
RUFF TOY - STAR QUITO - SIRIUS HOSS - LITTLE SMACKDOWN
Lähtö 6.
A) 2 B) 9,6+,4,8,5,7 C) 3,1
FARMING WAY - TOY BANK - ROAD MEESTER - INDIGO STEEL
Lähtö 7.
A) 4,6,8 B) 5,3+,7,9,2,11,10,1,12
TOM FACTOR - LIVI BLAZE - BRUTAL ACCENT - MILLSTONES GAINER
Lähtö 8.
A) 6,2,1 B) 8+,7,3,9,4,10,5
N.P. ILOPOIKA - IMUN TIINA - SUIKUN KUKKA - SIKURIN SANTERI
Lähtö 9.
A) 4 B) 2,10,9,5,8,6,1,7,11,3,12
KING ICEMAN - AICHA - TWO WHITE SOCKS - GOLD WING CHECK
Lähtö 10.
A) 4,3,16 B) 2,6,11,15,8,7,1,13,5,14,12,9,10,
SHAHDAROBA - JUST A GIGOLO - COSMOS COKTAIL - LINDEN LANE
OHJASTAJA- JA VALMENTAJAKOMMENTTEJA
TERO E MÄENPÄÄ
L1/13 WISLER: Ori oli viimeksi kovin epävarma. Hevosta oli hoidettu viime startin jälkeen ja alleajo kannattaa varmasti seurata, mutta minulla ei ole tällä kertaa suurempia odotuksia menestyksen suhteen.
L2/6 HIBOTAN: Tamma oli ollut kohtalainen viimeksi Joensuussa. Tämä lähtee hyvin liikkeelle ja voi nousta neljän sakkiin, mutta voitto tulisi pienenä yllätyksenä.
L4/14 TULI-VIREÄ: 40 metrin takamatka vaikeuttaa ruunan tehtävää ja ensisijaisena tavoitteena on nyt ehjä juoksu.
L8/7 VEIKKO VINKKELI: Ruuna kilpailee tasaisessa kunnossa. Tämä on tasainen seurailijaluonne ja voi nousta sijoille 3-5.
L8/9 CHARMANTTI: Ruuna oli viimeksi kohtalainen tauolta ja se varmasti parantaa saatuaan startin alle. Ruunalla on voltista laukkariski olemassa, mutta ravilla se voisi nousta kolmen sakkiin.
L10/3 JUST A GIGOLO: Ori on pystyvä hevonen ja se kilpailee hyvässä kunnossa. Volttilähtö on tälle hieman hankala, mutta ravia mennessään ori pystyy menestymään.
JUHAMATTI HOFFREN
L2/3 IRON WING: Ori on alkanut löytää kuntoaan. Viimeksi Joensuussa ori häiriintyi hieman sisäkentän puolella laukkaavasta vastustajasta ja olisi kuskin mukaan pystynyt taistelemaan voitosta ilman häiriötä. Tämä ei ole startista mikään raketti, mutta lähtee kuitenkin aivan asiallisesti. Ori tuskin pystyy ottamaan keuloja, muttei sen pitäisi jäädä muiden jalkoihinkaan.
L6/6 ROAD MEESTER: Ruuna on ollut valmennuksessani kolmisen viikkoa. Hevonen on kärsinyt koko ikänsä jalkavaivoista ja sillä on ollut taas hieman ongelmia. Tarkoituksena on tehdä pieniä muutoksia ja startti näyttää vireen paremmin.
L7/11 STARO AFTER EIGHT: Ori oli hyvä Killerillä ja teki hyvän tuloksen, mutta vastus oli vain hieman turhan kova. Tarkoitukseni on yrittää hieman riskilläkin päästä lähelle kärkeä ja sopivasti kiriin päästessään ori tulee palan matkaa kovaa.
JUKKA-PEKKA KAUHANEN
L1/1 MÄNNISTÖN ARVO: Ori on valmentajansa mukaan kehittynyt koko ajan. Hevonen on saanut lisää vauhtia, mutta se on tuonut mukanaan myös epävarmuutta. Ori kilpailee hyvässä kunnossa ja sillä on ennätys alla. Lähtö on nyt hyvätasoinen, eikä laukkoihin ole varaa, mutta ravilla ori on mahdollinen.
L3/3 PRINCESS FACE: Jouduimme viimeksi lähtemään huonoista selistä turhan aikaisin kolmannelle radalle, mutta hevonen teki rehdin esityksen ja meni hyvän tuloksen. Tämä on kehityskykyisen tuntuinen varsa ja viimekertaista paremmalla juoksulla se voi nousta toton tuntumaan.
L4/15 SOINNUN HELMI: Tamma on juoksijahevonen ja sillä ravi käy hyvin, mutta otteissa saisi olla lisää puristusta. Viimeksi Oulussa tamma tuntui matalla olevan voimissaan pussissa, muttei pystynyt parantamaan kovassa vauhdissa. Hevosella on ajettu nättejä juoksuja ja takamatkalta menestys on juoksunkulusta kiinni.
L8/8 SIKURIN SANTERI: Ori on fyysisesti kovassa kunnossa ja treenaa hyvin, mutta starteissa sille on tullut harmittavia laukkoja. Viimeksi hevonen reagoi vastustajien käskyihin ja laukkasi. Tällä kerralla tarkoituksena on laittaa korvia enemmän kiinni ja ravia mennessään ori pystyy menestymään.
L8/10 MATTI VAKAA: Ruuna on tällä hetkellä hieman Sikurin Santeria jäljessä. Viimeksi hevonen meni koko matkan ravia ja toivon mukaan se olisi unohtanut laukkansa. Ruuna ei pysty parantamaan kovin paljoa viimekertaisesta tuloksestaan ja rahasija on sen kohdalla sopiva tavoite.
L10/1 FISHER ELVIS: Ruuna on hieman hankala hevonen. Ruuna tuntuu periaatteessa ravivarmalta, mutta lähteminen on ollut sille vaikeaa ja viimeksi Joensuussa hevonen ei yrittänytkään lähteä ravilla. Muuten ruuna vaikuttaa aivan asialliselta ja lähtöpaikka on nyt sille paras mahdollinen.
MINNA PIIRONEN
L6/8 SWING KING: Ruunalta halkesi kavioluu maaliskuussa ja hevonen joutui harmittavasti olemaan koko kesän tauolla. Harjoituksissa ruunalla on ajettu kovimmillaan hieman päälle 20-vauhtia, mitä se on mennyt helposti, mutta hevonen ei ole vielä viimetalvisessa kunnossaan. Ilmoitin ruunan tähän, koska lähistöllä oli sopiva sarja. Lähtöpaikka on nyt kuitenkin ikävä. Ruunasta on vaikea sanoa mitään varmaa ja startti näyttää vireen paremmin.
L7/10 MINTOS POCO: Riina kolhaisi jalkaansa ja on pitänyt taukoa. Myös tällä on harjoituksissa ajettu kovimmillaan hieman päälle 20-vauhtia. Ruuna ei ole koskaan ollut parhaimmillaan suoraan tauolta, mutta toivon mukaan hevonen parantaisi syksyn myötä. Mahdollisesta ylivauhdista olisi ruunalle apua, mutta myös tämän kanssa ollaan hieman kokeilumielellä matkassa.
HARRI KONTTINEN
L3/1 EXPRESS EMIL: Ori oli kohtalainen Joensuussa ja se varmasti parantaa saatuaan startin alle. Voitto tulisi vielä yllätyksenä, mutta sijoille 3-5 ori voisi nousta.
L8/2 IMUN TIINA: Tamma on hieman hankala tapaus. Viimeksi Killerillä hevonen lähti ryntäämään loppusuoralla ja laukkasi voittonsa. Tamma avannee tästä keulaan ja pystyy menestymään, mikäli malttaisi ravata.
L9/6 MONEY BLEND: Ruuna on jostain syystä laukannut lähtöön parissa viime startissaan. Laukkojen jälkeen hevonen on tehnyt hyvät juoksut. Ruuna kilpailee hyvässä kunnossa ja on ravilla mahdollinen menestyjä.
L10/11 JOLIE: Tamma palailee tauolta. Harjoitusraveissa hevonen toimi hyvin rauhallisissa vauhdeissa. Tämä on aivan asiallinen hevonen ja se parantaa pikkuhiljaa otteitaan, mutta vielä tällä kerralla ensisijaisena tavoitteena on rahasija.
NIKO JOKELA
L10/2 LINDEN LANE: Ori on kohtalainen varsa ja se teki hyvän koelähdön. Teivossa jäimme hitaan avaajan takana alussa turhan kauas. Ajoin nätin juoksun ja hevoselle jäi jonkin verran voimia varastoon. Oriilla on kakkosradalta pieni laukkariski olemassa, mutta ravilla se pystyy kolmen sakkiin.
