TotoTV-ravit Sorsasalossa

17.01.10, TotoTV, Kuopio, Sorsasalo



Vihjeet


POISJÄÄNNIT teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä.


V4-ANALYYSIT

LÄHTÖ 4

Avauskohteen suosikkinamme starttaa 4 WISLER. Viimeksi Killerillä 6-vuotias jäi johtavan rinnalle ensimmäisellä takasuoralla ja kamppaili hyvin kakkoseksi. Tero E Mäenpään mukaan rehti ori pystyy tekemään omaa juoksuaan ja taistelee ravatessaan voitosta. 8 TOPEK RASMUS jäi Jokimaalla reilusti kärjestä lähtölaukassaan. Ori eteni päätöskierroksen alussa 4. sisälle, nousi viimeisellä takasuoralla 4. ulos ja tuli pääjoukon mukana maaliin. Edelliskerralla Oulussa 6-vuotias veti keulassa tasaista vauhtia ja vastasi lopussa hallittuun voittoon. Jukka-Pekka Kauhasen mukaan hevonen on ollut harjoituksissa hyvän tuntuinen ja ohjastaja odottaa ajokkiaan kärkikamppailuun. 6 REILU-JOHTO kiersi viimeksi 2. ulkoa johtavan rinnalle toisessa kaarteessa, prässäsi itsensä keulaan viimeisellä takasuoralla ja kamppaili rehdisti kakkoseksi. Jani Ruotsalaisen ajokki on tehnyt pitkään hyviä esityksiä ja on taas kärkihevosia. Suurempaan systeemiin tauluaan parempi 3 ARSTI, sekä numerot 7 TERMELI ja 1 TIITOR.

LÄHTÖ 5

Toisessa kohteessa rankingkärkeen nousee 8 HARBOR BOY. Viimeksi Teivossa ruuna veti keulassa tasaisen reipasta ja johti vielä loppusuoran alussa, mutta viimeiset 100 metriä olivat hieman liikaa. Edelliskerralla Kouvolassa 5-vuotias eteni johtoon ensimmäisessä kaarteessa, sai rauhoittaa vauhtia avauksen jälkeen ja kamppaili hyvin kakkoseksi. Harri Kotilaisen ajokki päässee kovana avaajana täältäkin hyviin asemiin ja taistelee sopivassa lähdössä voitosta. 9 LITTLE SMACKDOWN hyökkäsi viimeksi 3. sisältä loppusuoran alussa kolmannelle radalle ja kiri hyvin kakkoseksi. Tuula Laakkosen ajokki saa tästä hyvän selkäjuoksun, jonka jälkeen hyvävireinen ruuna kirii kärkitaistoon. 10 MONEY BLEND hyökkäsi Joensuussa 4. ulkoa selissä 800 metriä ennen maalia, jatkoi ilman vetoapua viimeisellä takasuoralla ja kiri hyvin loppua. Harri Konttisen mukaan ruuna jatkaa hyvässä kunnossa ja pystyy hyvällä juoksulla menestymään. 12 OURAY kiersi Teivossa 4. ulkoa päätöspuolikkaan alussa, hyökkäsi loppusuoran alussa ja kiri varmaan voittoon. Päätöskierroksen ruuna kulki 15,3-vauhtia. Lähtöpaikka on nyt hankala, mutta Jouni Vainion ajokki pystyy tekemään omaa juoksuaan ja nousee täältäkin korkealle. Suurempaan systeemiin tauluaan paremmat 1 ZAPATA AX ja 11 PRIMUS PRIDE, sekä starttien myötä parantava 4 RICK PINE.

LÄHTÖ 6

Kolmannen kohteen suosikkimme on 7 ANN LAUKKO. Maanantaina Killerillä tamma sai hyvän juoksun 2. sisällä ja seurasi kakkoseksi Simb Cinderellan jälkeen. Tero E Mäenpään mukaan lähtö vaikuttaa nyt sopivalta ja 6-vuotias pystyy taistelemaan voitosta. 2 HARDBOILED FACE nousi viime startissaan Kuopiossa 5. sisältä ulos päätöspuolikkaan alussa ja kiri kohtalaisesti loppua. Harri Konttisen ajokki pystyy hyödyntämään hyvän lähtöpaikkansa ja kamppailee kärkisijoista. 1 LOGHILL'S KING jäi Kouvolassa kolmannelle radalle ja pakitti ensimmäisellä takasuoralla 5. sisälle, mistä taipui päätöspuolikkaalla. Pasi K. Rytkösen ajokki saa nyt helpomman juoksun ja pystyy menestymään. Suurempaan systeemiin paljon tauluaan vaarallisempi 4 FLASH HOOLIGAN, sekä uusissa käsissä aloittava kyvykäs 9 STONE CAPES HIT.

LÄHTÖ 7

Systeemiemme ideavarmaksi valitsemme päätöskohteen numeron 7 DINK OAK. Maanantaina Killerillä ruuna hyökkäsi 6. ulkoa selissä 900 jäljellä, nousi loppukaarteessa neljännelle ja loppusuoralla viidennelle radalle ja kiri hyvin neljänneksi. Edelliskerralla Viimeiset 800 metriä sujuivat 14,3-vauhtia. Edelliskerralla Jokimaalla 7-vuotias eteni 2. sisälle ensimmäisessä kaarteessa, nousi loppukaarteessa johtavan rinnalle ja punnersi asiallisesti totoon. Juhamatti Hoffenin mukaan tällä kertaa suunnitelmissa on keulajuoksu, mikä on sopinut ruunalle hyvin ja valmentaja on toiveikas menestyksen suhteen.



V4-VIHJESYSTEEMIT

V4-1: 4,8,6 + 3,7,1 (5,2)
V4-2: 8,9,10,12 + 1,11,4 (7,2)
V4-3: 7,2,1 + 4,9 (5,3)
V4-4: 7 (6,1)

Pieni systeemi 36 riviä, hinta 7,2 euroa.
Suuri systeemi 210 riviä, hinta 42 euroa.


PÄIVÄN TOTOPELIKOHTEET



KAKSARIPELIKOHTEET

LÄHDÖSSÄ 2 teemme pelin numeroon 6 HARMIVAN. Viimeksi Kuopiossa ori eteni ensimmäisen kaarteen laukkansa jälkeen 6. sisälle ensimmäisellä takasuoralla, nousi ulos viimeisellä takasuoralla ja kiri asiallisesti loppua. Viimeiset 800 metriä sujuivat 19,5-vauhtia. Edelliskerralla 4-vuotias matkasi 3. ulkona ja seurasi hyvätasoisessa Nuorten Sarjassa tasaisesti perille. Vastus vaikuttaa nyt sopivalta ja hyvältä juoksuradan paikaltaan Markku J. Miettisen ajokki kamppailee kärkisijoista.

Kaksaripainot

2 UKKO NARVA ja 4 HOSE LEE 30% pelistä.
5 BAILE ja 9 BONES BARON R 20% pelistä.

LÄHDÖSSÄ 8 yllättäjä-ideanamme starttaa 8 MEAN QUEEN. Viimeksi Kuopiossa tamma pääsi 4. sisältä päätöspuolikkaan alussa 3. sisälle, mutta menetti pelin loppukaarteen laukkaan. Tero E Mäenpään mukaan 6-vuotias olisi kamppaillut kolmossijasta ilman laukkaansa. Mäenpään mukaan varustuksesta jätetään tällä kertaa vetolaput pois ja tamma on sopivan näköisessä lähdössä mahdollinen.

Kaksaripainot

7 MARGARETHASINE 40% pelistä.
3 HEY MY HULIGAN, 9 KOSMOS DIAMANT, 10 LIND MOONS ZOOGI ja 14 HARMIGOR 15% pelistä.



PÄIVÄN DUO

7,2,1,4,9
7

Yhteensä 5 yhdistelmää.



TROIKKA LÄHTÖ 9

8
1,3,10,11,12
1,3,10,11,12

Yhteensä 20 yhdistelmää, hinta 10 euroa.


ABC-RANKINGIT

Lähtö 1.
A) 8,4 B) 6+,7,1,9,3 C) 2,5
HISKIN SINI - MUISTON JUSSI - SUIKUN IHME - NEKKA

Lähtö 2.
A) 4,2,6 B) 9,5,1,10,11,3,7
HOSE LEE - UKKO NARVA - HARMIVAN - BONES BARON R

Lähtö 3.
A) 1,6,4 B) 8,7,9,3,5,2
TARMONI - VIIKEL - HISSUN KATTI - TYTIN TARU

Lähtö 4.
A) 4,8,6 B) 3+,7,1,5,2
WISLER - TOPEK RASMUS - REILU-JOHTO - ARSTI

Lähtö 5.
A) 8,9,10 B) 12,1,11,4,7,2,5 C) 6,3
HARBOR BOY - LITTLE SMACKDOWN - MONEY BLEND - OURAY

Lähtö 6.
A) 7,2,1 B) 4+,9,5,3,10,8,6,11
ANN LAUKKO - HARDBOILED FACE - LOGHILL'S KING - FLASH HOOLIGAN

Lähtö 7.
A) 7 B) 6,1,8,4,10,9,2,5,3
DINK OAK - PAY BACK RUNNER - ESPINOZO - SWING KING

Lähtö 8.
A) 7,14 B) 3+,8,9,10,1,5,6,12,13 C) 4,2,11
MARGARETHASINE - HARMIGOR - HEY MY HULIGAN - MEAN QUEEN

Lähtö 9.
A) 8 B) 10,3+,11,12,1,7,9,6,4,5,2
JOE'S MR LORD - VITALIZEE - SON OF MUST - HIBOTAN


OHJASTAJA- JA VALMENTAJAKOMMENTTEJA

JUKKA-PEKKA KAUHANEN

L4/8 TOPEK RASMUS: Ori kilpailee hyvässä kunnossa. Harjoituksissa hevonen on ollut hyvän tuntuinen ja odotan siltä menestystä.

L5/4 RICK PINE: Ori rokotettiin ennen viimeistä Vermon starttia. Hevonen oli viimeksi hyvän tuntuinen, mutta antoi lopussa hieman periksi. Ori parantaa saatuaan startin alle ja odottelen sitä kärkikamppailuun.

L6/6 JANE PURE: Tammalta putosi viimeksi matkalla toinen takakenkä, eikä juoksemista tullut kunnolla mitään. Lähtö vaikuttaa nyt sopivalta, eikä tammaa kannata kokonaan unohtaa.

L7/5 DOUBLE DAHLIA: Tamma teki viimeksi hyvän juoksun ja sille jäi hieman varaakin. Tämä on auton takaa hyvä avaaja ja hevosen pitäisi lähteä voltistakin ravilla. Lähtöpaikka on nyt kuitenkin hankala ja aivan kärkeen voi olla vaikea riittää.

TERO E MÄENPÄÄ

L1/7 NEKKA: Tamma on aivan kyvykäs hevonen ja ravia mennessään se olisi mahdollinen menestyjä, mutta tammalla ovat laukat olleet nyt turhan pinnassa.

L4/4 WISLER: Ori kilpailee hyvässä kunnossa. Tämä pystyy vahvana hevosena tekemään omaa juoksuaan ja on ravilla mahdollinen menestyjä.

L6/7 ANN LAUKKO: Tamma oli hyvä maanantaina Killerillä. Lähtö vaikuttaa nyt sopivalta ja mielestäni tamma on tässä varteenotettava voitontavoittelija.

L7/1 ESPINOZO: Ori oli sairas Oulun startissaan ja mielestäni viime startin voi unohtaa. Edellisstarteissaan ori teki rehdit esitykset kuolemanpaikalta. Hevosta ei ole päästy viimeistelemään kunnolla kovien pakkasten vuoksi, joten ori voi olla hieman tukkoinen ja menestystä on nyt hieman vaikea veikata.

L7/9 LAKE'S MONSTER: Ori on saanut viime starteissaan hyvät juoksut kärjen lähellä ja on kirinyt terävästi voittoon. Nyt tehtävästä on tulossa takamatkalta erilainen. On hieman vaikea sanoa miten ori pystyy kiertämään toisten takaa ja sijoitus viiden sakissa on nyt sopiva tavoite.

L8/8 MEAN QUEEN: Tamma kadotti viimeksi raviaan loppukaarteessa ja laukkasi vedettyäni vetolaput. Ilman laukkaansa tamma olisi ollut kolmas neljäs. Tällä kertaa vetolaput jätetään varustuksesta pois. Lähtö ei näyttänyt kovin pahalta, eikä tamma ole tässä aivan ulkona.

HARRI KONTTINEN

L1/8 HISKIN SINI: Tammalla ei ole ajettu harjoituksissa kellon kanssa ja siitä on hieman vaikea sanoa mitään varmaa. Tämä startti ajetaan hieman kokeilumielessä, eikä minulla ole vielä suurempia odotuksia.

L2/9 BONES BARON R: Ruuna teki puoliasiallisen esityksen Killerillä. Ruunalla oli jo ote voittajasta, mutta aivan viimeinen puristus jäi puuttumaan. Voittaminen voi taas olla vaikeaa, mutta kärkipäässä ruunan pitäisi sopivassa lähdössä olla.

L5/10 MONEY BLEND: Ruuna teki hyvän juoksun viimeksi Joensuussa. Hevonen jatkaa vastaavanlaisessa kunnossa ja hyvällä juoksulla se on mahdollinen menestyjä.

SAARA LEVÄINEN

L5/5 MOMENT OF PEACE: Minulla ei ole tarkempaa tietoa ruunan päivän kunnosta, mutta tämä on kova avaaja ja saa tästä varmasti hyvän juoksun. Tarkoituksena olisi ajaa nätti juoksu ja yrittää lopussa.

L6/9 STONE CAPES HIT: Tamma tuli valmennukseemme loppusyksystä. Harjoituksissa hevonen on ollut asiallinen ja sillä on tarkoitus ajaa loppuviikosta vielä hieman reippaampaa. Ensimmäiseen starttiin on tarkoituksena ajaa tarkka juoksu, joten lähtöpaikka sopii aivan hyvin. Tämä startti näyttää vireen vielä paremmin.

JUHAMATTI HOFFREN

L7/7 DINK OAK: Ruuna on yleensä vaatinut hyvän juoksun lähellä kärkeä, mutta Killerillä hevonen kiri hyvin, vaikka joutui lopussa aivan ulos. Tällä kertaa tarkoituksena on satsata lähtöön. Meiltä käsin ajetuissa starteissa ruuna ei ole vielä päässyt juoksemaan keulassa, mutta edellisen valmentaja Akseli Lahtisen mukaan tämä ei ole koskaan hävinnyt keulajuoksulla. Ruuna kilpailee hyvässä kunnossa ja odottelen siltä menestystä.

L9/7 IRON WING: Ori treenaa hyvin, mutta on alisuorittanut starteissaan. Verikokeista ei ole löytynyt mitään poikkeavaa ja selkeää syytä vaisuihin startteihin on vaikea sanoa, tosin juoksukaan ei onnistunut viimeksi. Oriin menestystä on nyt vaikea veikata.

L9/12 NOMEN EST OMEN: Ruunalla on ollut vaikeuksia kaarteissa ja se laukkasi viimeksi harmittavasti loppukaarteessa. Ruuna ei ollut väsynyt laukatessaan ja se olisi pystynyt pitämään Joes Mr Lordia lukuun ottamatta muut takanaan. Hevosen otteet ovat hieman ailahdelleet päivän mukaan ja se on hieman vaikea veikattava, mutta kykyihinsä nähden tällä on liian vähän rahaa ja onnistuessaan ruuna on tässäkin mahdollinen.


 Etusivulle     Takaisin     Tulosta