Uusi kilpailu enintään 8000€ ansainneille suomenhevosille

21.09.2017 00:00

Jyväskylän, Kuopion ja Seinäjoen raviradat järjestävät yhteistyönä uuden kilpailun enintään 8000€ ansainneille suomenhevosille. Suomen Hippos ry:n hallitus hyväksyi uuden kilpailun säännöt kokouksessaan 19.5. Työnimeltään Trio- kilpailu ajetaan ensimmäisen kerran jo tänä vuonna.

Ryhdyimme pohtimaan, millä tavoin voisimme tukea suomenhevosrikkailla alueilla kansallisrotumme kilpailutoimintaa. Meillä on runsaslukuinen joukko hevosia, joiden palkintosumma on alle 8000€. Ikäluokkakilpailuja lukuun ottamatta niiden mahdollisuudet kisata isoista, jopa viisilukuisista summista, ovat harvalukuiset. Mutta omistajagalluppien perusteella tällainen mahdollisuus kutkuttaisi, jos vain siihen olisi mahdollisuus. Olimme yhteydessä sekä Kuopion että Seinäjoen raviratoihin ja molemmat ilmoittivat haluavansa olla rakentamassa yhteistyötä suomenhevosten hyväksi. Kolme rataa löysivät yhteisen tavoitteen ja suunnittelu laitettiin käyntiin viime vuoden lopulla. Nyt uutuus on saanut hyväksytyt säännöt ja voimme lähteä etenemään ja markkinoimaan uutta matalamman sarjan isopalkintoista kilpailua. Tämä on ollut mukava, positiivinen operaatio, kaikki kolme rataa ovat osallistuneet toteutukseen, Heikki Kankainen valottaa valmisteluja.

Karsinnat ja finaali ajetaan ilmoittautumishetken ansioiden mukaan. Kilpailumatka on joko 2120 tai 2160 metriä järjestävästä radasta riippuen. Paalu 4000€ voittaneille, + 20 metriä seuraavat 4000€. Tammoille 20 metrin hyvitys.

Uskomme kisan houkuttelevan ison joukon kilpailijoita kaikista ilmansuunnista. Kolmesta järjestävästä radasta joku on suhteellisen lähellä omistajakuntaa, siten kynnys lähteä karsintakilpailumatkalle on matalampi, arvioi Kuopion radan pj Heikki Kinnunen. Olemme tyytyväisiä, että säännöt hyväksyttiin ja että pääsemme tarjoamaan tätä kolmen radan kilpailumallia suomenhevosten omistajille.

Odotamme mielenkiinnolla, kuinka paljon karsintoihin ilmaantuukaan osallistujia, pohtii Seinäjoen raviradan puheenjohtaja Juha Lyyski. Finaalin vaihtuva järjestämisvuoro takaa sen, että kilpailua pyritään varmasti kehittämään kunkin radan toimesta hevosenomistajien hyväksi.

Kukin radoista ajaa yhteisilmoittautumisen pohjalta karsinnat ja finaalin järjestämisvuoro vaihtuu vuosittain kolmen radan kesken. Karsinnat ja finaali ajetaan syksykaudella.

Tämän vuoden kilpailun finaali ajetaan Jyväskylässä. Finaalin ykköspalkinto on 10 000 €. Kilpailuun on 150 €:n ennakkomaksu. Minimimäärä ilmoittautumisille on 70 hevosta, sillä varmistetaan kilpailun järjestäminen. Neuvottelut kilpailun yhteistyökumppanista käynnistetään välittömästi.

Ohjeita TRIO-kilpailuun:

Hevosten ilmoittaminen vuoden 2017 TRIO-kilpailuun päättyy maanantaina 23.10. joka on myös viimeinen päivä maksaa ilmoittautumismaksu. Ilmoittautumisen yhteydessä (tilisiirrossa) on mainittava rata, millä hevonen juoksee karsinnan.

Karsintapäivät: 2.11. Kuopio, 6.11. Jyväskylä, 12.11. Seinäjoki. Finaali ajetaan Jyväskylän Killerillä lauantaina 18.11.

Hevonen kilpailee karsinnan ja finaalin voittosummalla, joka sillä on ilmoittaumisen päättyessä 23.10.

Trio-kilpailun säännöt tästä linkistä.

Tervetuloa Kuopion raviradalle!